Koska hyvä synnyttää hyvää.

Kategorian ‘Tunnelmia ja tuuletusta!’ viestit

Kiitämme ja kumarramme!

    Hyväntekijä kiittää ja kumartaa! Nyt on aika kiittää ja katsoa, mitä saimme aikaan: missä onnistuimme ja missä emme. Hyväntekijä syntyi ideologisesta toiveesta saada saman katon alle mahdollisimman paljon suomalaisia työpajatuotteita ja vain vahvan eettisen ja ekologisen taustan omaavia muita tuotteita. Siinä onnistuimme. Koko olemassaolomme aikana tärkeimpiä kumppaneita ovat olleet näkövammaiset käsityöläiset, joiden valmistamia […]

9 vuoden aikaansaannoksia

Voisi luulla, jotta nyt Hyväntekijä Puodin lopettamispäätöksen jälkeen olisi epäonnistunut olo. Tietysti välillä onkin – lähinnä siksi, että olisi pitänyt osata arvioida ennakkoon, miten paljon kaupankäyntiä hiljentää ympärillä olevat tie- ja toriremontit. Varsinkin, kun Taitokorttelissa asiakasvirta pohjaa paljon matkailijoihin ja keskittyy sesonkeihin. Maakunnan väkikin tuntui oppivan puolessatoista vuodessa uudet ajoreitit sinne, minne oli helpoin ajaa […]

Kohtaamisia puodin perillä

Hyväntekijä Puodista on tullut mielenkiintoinen kohtaamispaikka! Saamme päivittäin seurata, miten asiakkaat alkavat keskenään jutella. Toki myyjämmekin ovat keskutelualtiiuteen osallisia, mutta kuinka meille eksyykään niin hurmaavia ja tiedostavia ihmisiä!! Huimankopsakaksi äitiynyt maailmanmeno puhututtaa. Myös aloe veran vaikutukset, siitepölytuotteet ja pakuri ovat aiheita, josta olemme saaneet todella arvokasta käyttäjäkokemustietoa. Nuoret vegaanit, hennavärien ystävät ja suitsukkeita etsivät pitkätukkahipit […]

Toteutuneita unelmia, osa 3 – Taitokortteliin!

Oi, kuinka aika rientää! Hyväntekijän olemus on maaliskuun 2013 alusta muuttunut nyt myös puodiksi. Ja nyt on jo kuukausi takana vanhan puutalon tunnelmaa. Vieressä louskutellaan kangaspuilla ja hyvin erilaisia ihmisiä vaeltelee käytävillä. Selvästi entisöityä puukorttelia näytetään vieraille ja Hyväntekijänkin Puotiin on jo osautunut monenlaisia ihmisiä. Kerrassaan kivaa,  ja luonnollisesti verkkokauppaa eläväisempää :)) Kyllä – tässä […]

Yhdennellätoista hetkellä – vuonna -11!

Yksi vuoden kohokohtia – Miss Earth, intialainen Nicole Faria vieraili ACT NOW -metsätapahtumassa ja Hyväntekijän osastolla. Vaikka yhteiskuva maailman kauneimman naisen kanssa on ”valokuvauksellinen itsemurha”, niin antaa mennä vaan : ))  Faria osoittautui mukavaksi ja ekologisia asioita ajaksi julkimoksi, jonka muuten mm. Times on listannut maailman 10 halutuimman naisen joukkoon 2011. Hän ihastui erityisesti Aarnikukon […]