Koska hyvä synnyttää hyvää.

joulukuussa 2018 lähetetyt viestit

Kiitämme ja kumarramme!

    Hyväntekijä kiittää ja kumartaa! Nyt on aika kiittää ja katsoa, mitä saimme aikaan: missä onnistuimme ja missä emme. Hyväntekijä syntyi ideologisesta toiveesta saada saman katon alle mahdollisimman paljon suomalaisia työpajatuotteita ja vain vahvan eettisen ja ekologisen taustan omaavia muita tuotteita. Siinä onnistuimme. Koko olemassaolomme aikana tärkeimpiä kumppaneita ovat olleet näkövammaiset käsityöläiset, joiden valmistamia […]

9 vuoden aikaansaannoksia

Voisi luulla, jotta nyt Hyväntekijä Puodin lopettamispäätöksen jälkeen olisi epäonnistunut olo. Tietysti välillä onkin – lähinnä siksi, että olisi pitänyt osata arvioida ennakkoon, miten paljon kaupankäyntiä hiljentää ympärillä olevat tie- ja toriremontit. Varsinkin, kun Taitokorttelissa asiakasvirta pohjaa paljon matkailijoihin ja keskittyy sesonkeihin. Maakunnan väkikin tuntui oppivan puolessatoista vuodessa uudet ajoreitit sinne, minne oli helpoin ajaa […]

Eko-keko

”Jotta mahdolliset lapsenlapset voisivat sanoa, että mummo ainakin jotain yritti!”, näin muistan sanoneeni silloin, kun Hyväntekijä logoa suunniteltiin. Piti oikein tiedostosta tarkistaa, milloin logo on tehty: 1.4.2008.  Siis yli kymmenen vuotta sitten kipuilin sitä, että ilmasto lämpenee, omistaminen keskittyy ja yhä useampi sinkoaa oravanpyörästä ihan ulalle ja minä vain täällä tuotan mainoslauseita ja tuotteistan, jotta […]