Koska hyvä synnyttää hyvää.

Vastakkainasettelua

Huom! Otsikossa oli alkujaan Algerian- ja Belgium-fontti rintarinnan, joten piti jättää vähän hajurakoa.

Vastakkain asettelua

Vastakkainasettelu lienee Suomen 2015 kesän avainsana – puhuttiinpa säästä tai henkisestä ilmastosta.

Vihapuhe kansanedustajalta. Ääri-ilmiöitä lööpeissä. Muukalaisvihanvastustajat barrikaadeilla. Kaikilla unelma, mutta kovin erilaiset keinot sen toteuttamiseen. Eniten minua vaivaa kuitenkin todellisen dialogin puute. Ja luulen, että se on erään Aatun syytä. Kannamme kollektiivisessa mielessämme suurensuurta häpeää ja pelkoa, jonka symboliksi mieleeni kumpuaa kuva kasasta juutalaisten tekohampaita. Tekee mieli vaieta kaikesta, mikä vähänkin kuulostaa samalta hulluudelta tai sitten varmuuden vuoksi teilata kaikki kommentit, joissa on orastus kansallismielisyyttä.

On syytäkin hävetä. On syytäkin pelätä. Mutta on myös syytä puhua ja pakottaa ihmiset käsittelemään omia pelkojaan niin maahanmuuttajia kuin fasistejakin kohtaan. Olisi saatava äärimmäisiä vaihtoehtoja tarjoavat perustelemaan avoimesti kantojaan ja huomaamaan, mihin äärimmäiset keinot aina lopulta johtavat: mielivaltaan. Olen varma, että valtaosa maahanmuuttokriittisistä ja usea niistä sisuuntuneimmista suomalaisistakaan ei halua siirtyä mielivaltaan, vaan kyse on turhautumisesta ja turvan hakemisesta omaan epävarmuuteen. Halutaan enemmänkin järjestystä kuin mielivaltaa.

Ei ehkä uskoisi, mutta turvapaikanhakijan kanssa naimisiin meneminen, on auttanut minua ymmärtämään myös maahanmuuton vastustajia. Joskin enemmän se auttoi ymmärtämään mitä todellinen suvaitsevaisuus arjessa on. Se myös rohkaisi huomaamaan, että niin hyviä kuin huonojakin ihmisiä on ihan kaikissa kansallisuuksissa. Se kirkasti myös ajatuksen, että olemme kaikki täällä Telluksella ihan samassa paatissa, jotkut kenties A-luokan hytissä ja jotkut sullottuna ahtaaseen ruumaan. Mutta jos emme toimi globaalisti kaikkien maailman ihmisten eduksi, nilkuttaa maailma hautaansa, eikä silloin ole väliä hyttipaikalla.

Puhutaan reilusti siitä, millaisia reikiä sosiaalituet jättävät niille, jotka haluavat niitä väärinkäyttää? Puhutaan siitä, mihin kaikkeen tarvitsemme maahanmuuttajia ja kuinka turvapaikan saaneet usein tekevät hyvää niin uudessa kuin aiemmassa kotimaassaan.

Puhutaan reilusti siitä, miten Maahanmuuttoviraston toimintaa nopeutetaan ja parannetaan, joka poistaisi jo valtaosan Suomen maahanmuuttajien ongelmista. YK:n tai Punaisen Ristin avulla olisi mahdollista luoda kaikkien maiden käyttöön yhteinen järjestelmä, joka pyrkii selvittämään lähtömaassa turvapaikan hakijan taustan ja todellisen avuntarpeen. Vaikka se olisi vaikeaa ja sitoisi ihmisresursseja, siihen kannattaisi sijoittaa, jolloin säästettäisiin nyt jopa vuosia kestävät sessiot turvapaikankäsittelyssä valitusrumbineen. Odottelu ahdistaa ja altistaa ongelmille. Ja jos päätös on negatiivinen, lennätetään turvapaikanhakija kotimaahansa kahden poliisin saattueessa valtion laskuun. Jotkut heistä kokevat karun kohtalon jo kotikentällä, jotkut jatkavat pakenemistaan toiseen maahan, vain harvat palaavat lähtöruutuun. Nykyään vapaaehtoiseen palaamiseen on onneksi olemassa hankeapua.

Kansainvälisesti toimivat riippumattomat asiantuntijat pystyisivät tuottamaan muutenkin tarpeellista tietoa ongelmallisten alueiden todellisesta tilanteesta, jolloin kansainvälistä kehitysapua voitaisiin suunnata tehokkaammin ja entistä suoremmin sinne missä hätä on suurin. Kehitysavun radikaali pienentäminen Suomen taloustilanteeseen vedoten on tästäkin näkökulmasta lyhytnäköinen ja ahne ratkaisu. Puhutaan siitäkin.

Puhutaan ja pohditaan, annetaan arvoa ihan jokaisen mielipiteelle.  Mutta puhutaan ja otetaan selvää. Vastakkainasettelulla se saadaan alulle, muutoinhan vastakkainasettelua on aivan turha harrastaa. Huom! Ei enää hajurakoa, eikä värilläkään ole väliä.

Jätä vastaus

Vaadittu

Vaadittu, ei julkaista sivustolla

 

Sallitut XHTML-elementit:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback  |  Tilaa vastausten uutissyöte